Syksyn kuiskaukset

Artikkeli kirjoitettu lauantaina 17. lokakuuta 2020
uuden kuun pimeydessä

Syksy. Illat ovat pimentyneet, pakkanen hiipii öisin, on pimeää, märkää ja kylmää. Kaikkialta ympäristömme peittäneet tummuvat, repalaiset ja kalpeat lehdet maassa puiden varsilla eivät kuitenkaan kerro meille kuolemasta ja katoavaisuudesta, vaan tulevasta unestamme –Talven pitkästä ja syvästä unesta.

Unenkulkija on aina ollut syksyn lapsi. Ne pimenevät yöt, hiljaisuus, öinen pimeä luonto jonka ainoa ääni on kuolleiden kosken kohina on täyttänyt elämäni jo niin monen vuoden ajalta, mutta en silti kertaakaan ole ollut surullinen- korkeintaan haikean ja kaihon tuntuinen.

Kesä on jäänyt taaksemme, valo, lämpö, elämä, lintujen voimakas laulu ja ne pienet kauniit kukkaset ruohikon joukossa ovat kadonneet, ja tilalle ovat tulleet usvaiset aamut, sateinen keli, rikkinäiset lehdet maassa, pimeys ja hiljaisuus. Meidän on aika valmistautua talveen, aika valmistautua pimeyteen.

Minun piirilleni, meidän laumallemme, talven alku, riippumasta siitä milloin lumi tulee, on alkanut Samhainina, 31.10, noitien uutena vuotena. Jokainen vuosi tuona päivämääränä, me juhlimme kesän loppua ja talven alkua, syömme perinteisiä ruokia joita rakas Karhuntassuni tekee, ja kuten jokainen vuosi, kun aurinko laskee ensimmäisen kerran Samhainin iltana, sytytämme kynttilän palamaan läpi yön, jonka sammutamme taas kun aurinko nousee.

Piirimme Tulipisaran aloittama luonnonnoituuden traditio jatkuu läpi pimeän ajan Yule:n asti, jolloin viimeisen kerran Yulea seuraavana aamuna annamme kynttilän palaa loppuun asti, kun pimeys taas on ohi.

Talvi on monelle vain kylmä aikakausi täynnä aura-autoja, lumisadetta ja myöhästeleviä busseja ja junia, mutta meille, täällä luonnossa metsän keskellä kaukana busseista ja junista, talven pimeys on läpitunkeva.

Se ei ole hämäryyttä, ei oranssia valonkajetta taivaalla eikä kaukausia autojen valoja. Se on yltiöpimeää, kylmää, pelottavaa, voimakasta ja periksiantamatonta. Kun seison pihassani talvella, en näe valon valoa, en pienintäkään tuikahdusta, en oranssia kaupungin kajetta, en mitään. Kuulen rapinan ja askeleita, kun hirvi, kettu tai välillä kenties jopa talviuniltaan havahtunut karhu kontioinen kävelee lähistöllä, ja kuulen hiljaisuuden lisäksi ainoastaan kosken vallattoman ja vangitsemattoman kouhun sadan metrin päästä.

Tämä tunkeutuva pimeys, ääni ja kylmyys on minulle talvi. Olen onnekas, että saan elää tässä pelottavan ja voimakkaan pimeyden keskellä ja rakastan sitä. Rakastan jokaista sekuntia, jokaista minuuttia lävitse pimeän ajan peläten ja eläen kunnes valon aika taas koittaa.

Tämä on minun syksyni, tämä on minun talveni, tämä on minun luontoni ja laumani. Tätä kaikkea minun syksyni kuiskaa, ja minä vastaan sen kuiskaukseen.

Älä kiellä itseäsi

Artikkeli kirjoitettu sunnuntaina 21. huhtikuuta 2013
lähes täydenkuun valossa

Sunnuntain kirkkaan auringon paistaessa hailakanpunaisten verhojen lävitse istahdan alas kirjoittamaan ajatustani joka minulle tuli hiljattain mieleeni, mutta joka on toisaalta ollut aina oma ajatusmallini ja periaatteeni — se on ”älä kiellä itseäsi”.

Meistä typeristä eläimistä joita ihmisiksikin jollain suurella vitsillä kutsutaan suurin osa ei ole sitä mitä on: Me olemme vain sitä, mitä muut, perhe, ystävät, puolisot, esimiehet tai yhteiskunta haluaa meidän olevan– Pidättelemme sanomisiamme, yritämme tulla toimeen ja olla fiksuja, yritämme toimia oikein vaikka meidän tekisi mieli valella se työpaikan kusipää tai naapurin ääliö bensiinillä, sytyttää tuleen ja nauraa räkäisesti. Suurin osa meistä surkeista olennoista on vain ja ainoastaan lampaita.

Sitten meitä on myös susia; Sudet eivät anna muiden määräillä tekemisiään tai mielipiteitään, sudet tekevät mitä haluavat. Meitä susia vihataan ja kunnioitetaan, osaa meistä pelätään ilman syytä ja toisaalta taas todella hyvällä syyllä. Riippumatta siitä, mitä me olemme ja miten me toimimme, on meillä tarve joko korostaa hyviä tai huonoja puoliamme muiden ihmisten vuoksi tai takia, osittain sen takia mitä me haluamme muiden meistä ajattelevan tai mitä me luulemme muiden meistä ajattelevan.

Me olemme pääsääntöisesti juurikin täysin surkeita otuksia; Surkea syy olemassa ololle rakkaalla ja kauniilla planeetallamme jota tuhoamme vain omahyväisyytemme tähden.

Tapaan tavalla tai toisella jatkuvasti noitia, noidan kaltaisia tai sitten tosi kovasti sellaiseksi haluavia jotka julistavat kovaan ääneen eri säännöstöjään ja kultaisia ohjenuoriaan että pitää tehdä oikein, tai että omat tekemisesi palaavat kolminkertaisena takaisin.

Paskat. Kun näet suden syöksyvän lampaan kimppuun, ei sillä määrää Rede tai muu yhtä turhanpäiväinen säännöstö. Se on mitä se on – Se on susi. Sudeksi syntynyt ja sutena kuoleva.

Liian moni kieltää meistä niinkutsuista ihmisistä itsensä – he yrittävät olla mitä heidän mielestään tulisi olla tai mitä muut haluavat tai olettavat heidän olevan. He eivät ole sitä mitä he ovat.

Minä en kuulu näihin ihmisiin.

Mitä minä sitten olen? Olen reilusti kiltti ja ystävällinen sekä erittäin avulias kusipää jolla ei ole ongelmia polttaa sinun taloasi tai autoasi, muita ajatteleva ja empaattinen psykopaatti joka saa sadistista tyydytystä siitä kun muut kärsivät jotka ovat tehneet minulle tai rakkailleni väärin. Olen lainkuulias ja suoraselkäinen vittumainen äijänkäppyrä joka syöksyy kimppuusi kuin mielenvikainen hullu välittämättä laista mikäli tilanne sen vaatii.

Minä olen minä. En teeskentele mitään kuin olen — Olen monitahoinen hankala ja ihana ihminen, josta ihmiset välittävät ja jota ihmiset vihaavat. Autan mielelläni toisia ja toiset pistän oikein mielelläni kärsimään. Itken muiden surujen ja kohtaloiden takia ja muille taas teen suruja ja kohtaloita. En ole kaksinaismoraalinen, minä olen minä.

Ja näiden asioiden vuoksi olen myös hyvä noita. Koska tiedostan itseni, pimeän puoleni sekä valoisamman puoleni, hyvät ja huonot voimavarani, ystävällisyyteni ja vittumaisuuteni, olen hyvin yhtä maailman kanssa joka kuuntelee ja puhuu minulle, ja myös kulkee tiivisti kanssani.

Minun ei tarvitse valehdella muille mitä en ole tai mitä olen, ja sillä ansaitsen luonnon sekä Jumalien kunnioituksen. Vaikka välillä maailma yrittääkin pelotella minua vetäytymään kuoreeni, tarvitsen esiin vain entistä isomman sotakirveen sen kuoren rikkomiseen ja olen taas itseni. Minä olen Unenkulkija.

Unien kertomaa

Artikkeli kirjoitettu keskiviikkona 08. elokuuta 2012
lähes täydenkuun valossa

Illan hiljalleen kääntyessä yöksi istun sohvallani jalkalampun kellertävän kelmeän valon valaistessa hämärää huonetta. Asunnon lähes äänettömän hiljaisuuden rikkoo ainoastaan kannettavani pieni korkea hurina, ääni, jota normaalin päivän äänimaailmassa ei edes huomaisi. Hengitykseni hitaasti muuttuessa rauhallisemmaksi ja tajuntani yhä vajotessa unien ja hereilläolon välimaastoon palaan ajatuksissani muistelemaan enneunta, jonka näin jo pidempi aika takaperin.

Asia, mistä näin unta jo kauan aikaa sitten, tulee tapahtumaan, tiedän sen, sekä kokemuksesta että myös siitä, millainen uni oli kyseessä. Sitä milloin tai miksi se tapahtuu, en tiedä, mutta tiedän sen tulevan tapahtumaan.

Normaalisti jaan tulevaisuuden tapahtumiin liittyvät tietoni ainoastaan oman piirini kanssa koska se on sekä elämäni opettama, että myös minua viisaamman opettajani neuvoma kanta, mutta tieto tulevasta tapahtumasta häiritsee minua niin paljon ja vaivaa päätäni, että kerron osan siitä, mitä tulee tapahtumaan.

Koska en halua että kertomani itsessään saavat asiat liikkeelle, jätän kertomatta tietyt tapahtuman yksityiskohdat etten vaikuta tapahtumiin tai saa niitä muuttumaan, mutta kerron sen minkä voin.

Lähitulevaisuudessa, ei kovinkaan pitkän ajan päästä, mutta silti tarpeeksi pitkän ajan päästä että kukaan ei osaa sitä heti odottaa, tapahtuu murhenäytelmä käsittääkseni Suomessa. Sen tekijä on pelottavaa ja isohkoa käsiasetta kädessään pitävä kapeakasvoinen mies jolla on tummat, hivenen venäläistyyliset piireet.

Tämä mies ei tunne kovinkaan paljon tunteitaan tai ne eivät näy hänestä ulospäin ja hän vaikuttaa lähestulkoon tunteettomalta, konemaiselta. Tiedän kuitenkin sen, että hän vihaa, syystä jota tiedä en, tiettyjä yhteiskunnan viranomaisia joihin hän kohdistaa vihansa ja kostonsa jostain asiasta mitä häntä kohtaan on tehty väärin.

Tätä miestä kuitenkin osataan odottaa, ja viranomaiset joita kohtaan hän aikoo ja haluaa kohdistaa vihansa ovat tietoisia uhkaavasta vaarasta ja osaavat olla varuillaan. Tämän seurauksena mies kohdistaa vihansa kaikkeen ympärillään ja veri tulee virtaamaan. Koston kohteet unohtuvat ja kohteiksi tulevat ne jotka paikalle sattuvat.

Miehen julmien tekojen seuraukset kantautuvat pitkälle ja niillä on monia vaikutuksia ympärilleen.

Uneni lopuksi päättyi siten, että pakenin mutta silti, vaikka olisin yrittänyt kuinka paeta pitkälle, peityin lopulta luotien aiheuttamaan vereen. Tämä kertoi minulle sen, että vaikka yrittäisin peittää sen mitä tiedän tapahtuvan tulee tapahtuma vaikuttamaan minuun jos ei muuten, niin tieto-tasolla.

Ja ehkä vain, ehkä se olikin vain unta. Haluaisin niin toivoa mutta tiedän että se ei ikävä kyllä ole, sillä erotan unet ja enteet toisistaan ja tämä minkä näin jo useita kuukausia sitten, ei ollut unta.

Ajan kuiskatessa yhä voimakkaammin tunnen jo tapahtuvan lähestyvän ja tiedän etten voi sille mitään, kerroin enteistäni tai en. Toivon ainoastaan, että ne, kenet unessa näin joutuvat tämän asemiehen kohteeksi, eivät kärsi kauan.

Yhden asian kuiskaan vain niille jotka tämän lukevat: Pysykää poissa tieltä, jonka lähellä kasvaa kellertävää peltoa tai pellon tapaista. Ihan vain vaikka varulta.

Miksi noita ei voi olla hyvä

Artikkeli kirjoitettu lauantaina 07. huhtikuuta 2012
täyden kuun valossa

On monia syitä minkä takia valvon välillä öitä: Välillä syy voi olla esimerkiksi täysikuu joka pitää kaikki jäsenet enemmän tai vähemmän hereillä ja rauhattomina, välillä taas haluan käyttää viikonloppuni ja yöni rauhallisuuteen sulkeutuen ympäröivään pimeydeen pohdiskelemaan maailmaa ja sen asukkeja .. Tänään on yksi niistä öistä, kun Unenkulkija valvoo yön pimeimpinä tunteina miettien asioita.

Ajattelin kirjoittaa tänä syvimpänä yönä aiheesta johon törmään jatkuvasti — noituuden eettisyydestä. Kyse on niistä monista eri käsityksistä mitä noituuden pitäisi olla, mitä noidan pitäisi olla, ja useimmiten miten noidan pitäisi käyttäytyä sekä moraalisesti että eettisesti. Noituutta on niin äärettömän monia eri polkuja enkä ala väittelemään mitkä niistä ovat hyviä ja mitkä huonoja, mutta kerron ainoastaan tästä aiheesta sen minkä olen huomannut toimivaksi ja minkä tiedän ettei toimi.

Kyse on nimittäin siitä, että noita ei voi olla hyvä.

Kun kirjoitan, että noita ei voi olla hyvä, tarkoitan maailmankaikkeutta ja sen rakennetta: Monet noituutta harjoittavat vannovat Rede:n tai muiden vastaavien koodistojen ja oppien nimiin jonka mukaan kaikki mitä teet tai loitsit palaa moninkertaisena takaisin mutta voin kertoa että asia ei ole niin eikä se toimi niin– ei luonto toimi sidottujen sääntöjen mukaan, eivät niin henget, Jumalat tai myöskään eläimet, ei se ole ikinä toiminut niin. Sitomalla itsensä pakonomaiseen moraaliseen sääntöön toimia aina oikein yksikään noita ei tule ikinä saavuttamaan täyttä potentiaaliaan ja kykyjänsä noitana.

Miksikö? Ajatellaan ja jutellaan hetki: Mitä noituus on — se on omien voimien ja kykyjen käyttämistä maailmankaikkeuden pienien hiekanjyvien ohjaamiseen oikeaan suuntaan ranta-aallokossa, pienien putoavien lumihiutaleiden puhaltamista itse haluamaansa suuntaan. Kaikkien näiden symbolisten lausahduksien lomasta paljastuu se fakta että ajatteli noituuden olevan mitä tahansa, pitää käsittää se, että noituus on ja tulee aina olemaan taito ja halu muokata ympäristöään ja sen tapahtumia tasolla johon ei tarvita fyysistä kanssakäymistä tai ohjausta.

Koska maailma ei ole hyvä eikä paha, ei ympäristö, ei eläimet eikä mikään mitä ympärilläsi tapahtuu ole sinänsä kumpaakaan, sitomalla itsensä toimimaan aina hyväksi ei tunne kuin puolet kolikosta ja osaa koskettaa kuin toista puolta puusta.

Tämän kaiken sekavan yön säväyttämän sepostuksen tulkitseminen ja ymmärtäminen on varmasti suurimmalle osalle haastavaa eikä asiaa helpota tieto siitä että tämän asian selittäminen ei ole niitä helpoimpia, käyttäkäämme lisää vertauskuvia selvittääksemme näitä asioita päässämme.

Jotta noita pystyisi toimimaan kaikilla kyvyillään ja aistimaan ympäristönsä täysin, pitää noidan tiedostaa ja hyväksyä itsessään oleva sekä hyvä että paha: Pelkkä valoonpäin katsominen ei tule ikinä riittämään sillä mistä sinä tiedät mitä valo edes oikeastaan on ellet ole ikinä katsonut pimeyteen. En sano että jokaisen noituutta harjoittavan ihmisen pitäisi tehdä pakolla noituudella pahaa tai yleisesti ottaen pahoja tekoja — se nyt olisi vain ja ainoastaan tyhmää: kyse on siitä, että kukaan ei saa muodostaan itselleen ongelmaksi käyttää noituutta sen enempää pahaan kuin hyvään vaan hyväksyä että pystyy tekemään yhtälailla pahaa kuin hyvää eikä siitä tule sen enempää takaisin kuin mitä haluat.

Sitomalla itsensä sääntöihin ja sanoihin että kaikki palaa kolminkertaisena valehtelee itselleen ja siirtää pois vastuun itseltään. Monia noitauskontoja hehkutetaan hienona niiden ”kolminkertaisen paluun” moraalikoodin/säännön takia mutta loppupelissä jokainen siinä vain pettää itseään: Kyse ei ole siitä että pitäisi pelätä tekemästä pahantahtoisia loitsuja koska se voi palata takaisin vaan kyse on siitä että pitää hyväksyä se tieto, että sinä olet se joka tekee sen loitsun, ja jos sen loitsun määränpää on vahingoittaa jotakuta, sinä olet siitä vastuutta ja sinun tulee kantaa vastuu teoistasi.

Loitsut toimivat yleensä satavarmaksi aina silloin, kun teet loitsun, oli se ”hyvä” tai ”paha”, jos olet valmis tekemään saman asian myös fyysisesti: Jos haluat satuttaa jotakuta loitsulla, sinun pitää olla valmis tekemään sama asia mitä haluat loitsun tekevän myös itse — Jos teet loitsun joka katkaisee vihaamasi henkilön käden, sinun pitää olla valmis katkaisemaan se itse silloin — vasta silloin kun myönnät itsellesi kummatkin puolet itsestäsi ja sen mihin pystyt, myös loitsusi toimivat täysin.

Noita ei tule olemaan ikinä kokonainen ellei hän tiedosta sekä pimeyttä että valoa itsessään — kykyä tehdä tietoisesti pahaa sekä hyvää ja valmiutta tehdä myös kumpaakin niitä.

Minä tiedän mihin pystyn sekä noitana että ihmisenä: Kun teen kirouksen, joskus niinkin pahan, että se vahingoittaa ihmistä tai ihmisiä pysyvästi jopa vammauttaen, teen sen harkitusti ja tietäen, että tulen pilaamaan heidän loppuelämäänsä pitkäksi aikaa, tuhoamaan heidän haaveitaan ja satuttamaan heidän läheisiään sillä, mutta myös tietäen, että olisin valmis tekemään sen fyysisesti paikan päällä.

Ja tämän seikan vuoksi minun loitsuni toimivat melkolailla aina. Myös ne ikävät.

Näkijän kuolema

Artikkeli kirjoitettu keskiviikkona 21. maaliskuuta 2012
uuden kuun pimeydessä

Tavalliseen tapaan olisin kirjoittamassa tänään artikkelia kuluvasta sapatista, Ostarasta, kevään juhlasta suuren pöytäkynttilän liekin hiljalleen lepattaessa puhun toisesta aiheesta, joka on sydämessäni tälläkin hetkellä raskaana taakkana.

Tällä samaisena hetkenä, keskiviikkoisena Ostarana 2012, on sukuni vanhin näkijä kuolemassa ja hengittämässä viimeisiä kertojaan tämän elämän aikana.

Hän on isoäitini, povaaja, parantaja ja näkijä joka on ollut elämässäni siitä asti kun olin vasta pieni poika. En voi sanoa että olisin ikinä oikein kunnolla oppinut tuntemaan isoäitiäni, joka monista vaivoistaan ja sairauksien tuomista ongelmista eli näinkin vanhaksi ja vaikka hänen ruumiinsa vanheni, kävely heikkeni ja lopulta loppui sekä myös kädet lakkasivat toimimasta, hänen päänsä toimi kristallin kirkkaana ihan viimeiseen vuoteen asti. Vasta sairaalan sidottua hänet sänkynsä pohjalle erään sairauden seurauksena hän taantui omaan maailmaansa joka oli sekoitus todellisuutta ja unia.

Tällä hetkellä useiden kymmenien kilometrien päässä minusta oma rakas mummoni hengittää viimeisiä kertojaan munuaisten lakattua toimimasta eilen pitkän tajunnan vieneen kuumeen seurauksena. Ainoa asia mistä voin olla tyytyväinen on se, että hänen poistumisensa tulee olemaan kivutonta ja pääsee viimein pois, asia jota isoäitini toivoi useaan otteeseen joutuessaan vuosien aikana oman rappeutuneen kehonsa vangiksi.

Isoäitini on ollut niitä perinteisiä suomalaisia näkijänaisia joita kyläyhteisöissä oli aina välillä: Hän povasi korteista, sai ja näki etiäisiä ja paransi käsillään ja vaikka en ikinä itse ole hänen opeissaan ollut, on minulla ollut muutama pieni tilaisuus keskustella mummoni kanssa uskonnon asioista. Erityisen hyvin muistan paljon nuorempana, kun siskoni häissä hän sanoi minulle että jokaisella on oma jumalansa sydämessään .. Silloin en vielä ymmärtänyt lausetta mitä hän tarkoitti mutta ajan ja viisauden myötä ymmärrän paljon paremmin.

Siksi omistan tämän päivän, tämän ostaran, kevään alun ja artikkelin, isoäidilleni, mummolleni, sukuni vanhimmalle näkijälle ja tekijälle. Tiedän ettei hän ihmisenä eikä äitinä ole ollut lapsilleen tai tuttavilleen aina se helpoin tapaus mutta minulle hän on ollut, ja tulee aina olemaan, oma rakas mummoni ja noitana hän on minulle yhteys juuriini, jotka minulta paljon yrittettiin nuorena katkaista.

Hyvää siirtymästä oma isoäitini. Vaikka emme koskaan keskustelleet sen paremmin etiäisistä, näyistä tai parantamisesta, tieto siitä että kuljemme samankaltaista polkua antaa rohkeutta kulkea sitä. Hyvää Ostaraa sinulle rakas Aino-mummoni ja hyvää Ostaraa myös kaikille muille sitä viettäville luonnonkulkijoille.

Uusi kulkija syntynyt

Artikkeli kirjoitettu maanantaina 12. joulukuuta 2011
lähes täydenkuun valossa

Näin maanantai-illan hämärtyessä kauniiseen yön viittaan, paljastan erään asian jota olen varjellut: Laumaamme on saapunut uusi jäsen.

Marraskuisena kauniin lumisena päivänä kuului uusi pieni ja voimakas ääni maailmaan kun poikani, nyt muutaman viikon vanha, syntyi tähän maailmaan ja sen luontoon. Pieni ja uskomattoman kiltti pikkumies täyttää nyt perheemme elämää ja arkea.

Lapsen hankinta ei ole ikinä ollut minulle mikään selkeä asia ja varma kysymys, ja tätä pientä lastani harkitsin pitkään ennenkuin halusin edes alkaa yrittämään lasta maailmaan. Olen nähnyt nykymaailman hyvät ja nurjat puolet: Olen nähnyt mihin rahalla ja hevosella pääsee, ollut kansainvälisesti toimimassa yritysrintamalla ja nähnyt myös sen toisen synkemmän puolen maailmasta jolta moni elämässään säästyy. Siksi valinta lapsen tuomisesta tähän maailmaan oli vuosia kestänyt harkinta.

Kun viimein olin valmis ihmisenä, päätimme vaimoni kanssa yrittää poikalasta Jumalten ja Jumalattarien siunauksella ja parin viikon sisällä siitä tulimme heti raskaaksi.

Pieni, suloinen ja terve poika syntyi sinä päivänä kun kunnon ensilumi satoi maahan.

Poikamme ei sinänsä kiirehtinyt syntymäänsä vaan meni ”yliaikaiseksi” äitinsä mahassa. Olin jo ennustanut poikani syntymän ajankohdan useita kuukausia aiemmin, että sinä päivänä kun maahan sataa kunnolla lumi, lapsemme syntyy ja kun vaimoni ja minä näimme illalla ensimmäisen sankan lumen satavan ja peittävän mustan maan, tiesimme, että poikamme syntyy seuraavana päivänä.

Näin kävi — suloisen poikamme syntymä alkoi heti seuraavan päivän aamuna.

Olen kiitollinen Jumalattarille ja Jumalille siunauksesta jonka olen saanut terveen ja jo ikäisekseen huomattavan kehittyneen sekä älykkään lapsen saamisessa. Tämä on toinen lapsemme ja jos pikkumiehestä tulee yhtä fiksu kuin isosiskostaan hän pääsee elämässään pitkälle viisaudella ja harkinnalla.

Olen luvannut luonnolle opettaa hänet kunnioittamaan elämää ja sen kirjoa, ja kun on aika toivon että hän kulkee isänsä jalanjäljissä perinteisen luonnonnoituuden polkua. Hänellä on ympärillään hyvä ja turvallinen piiri opettamassa häntä toimia oikein elämässä ja valinnoissa.

Tärkeintä mitä aion opettaa hänelle kuten olen opettanut tyttärelleni, on aina muistaa kunnioittaa elämää ja luontoa sillä jos niitä ei kunnioita, eivät ne kunnioita sinua.

Iltahämärän ajatuksia

Artikkeli kirjoitettu sunnuntaina 06. marraskuuta 2011
lähes täydenkuun valossa

Kello on hivenen yli neljä tänä kauniina marraskuisena iltapäivänä, tai ehkä voisi puhua jo illasta koska aurinko on laskenut mailleen. Joka päivä kuljemme rauhallisin askelin kohti vuoden pimeimpää aikaa ja jokainen päivä on toistaan lyhyempi kunnes Yule, valon aika, taas koittaa.

Auringon painuttua äsken maillensa kävin tyttäreni kanssa sytyttämässä perinteisen Samhain – tulemme joka viitoittaa valoa tähän syksyiseen pimeyteen. Se on tapa jota olemme tehneet jo vuosien ajan, sytyttämässä vuoden pimeämpänä aikana Samhainista Yuleen tulen, joka suojelee sekä näyttää meille aina missä on kotimme.

Nykymaailman sekasortoisen sähkövalon, äänen ja melun sekamelskassa unohdamme, että juuremme on luonnossa ja sen hämäryydessä joka syksyisin kietoo meidät rauhalliseen ja kauniiseen viittaansa. Kun vihdoin taas palaamme juurillemme hetkeksi sen syksyisen metsän hämäryyteen menetämme ajan sekä paikan tajumme ja teemme kuten kuuluukin: Unohdamme kaiken nykymaailman sekaisuuden facebookkeineeen ja twittereineen sulatuen osaksi metsää johon olemme saapuneet.

Jokaisella on juurensa ja kotinsa jossain. Meillä luonnonkulkijoilla se on usein tietty paikka tai elementti luonnossa. Minulla se on metsä.

Löydän kotini hämärästä ja pimeästä metsästä eikä siellä pelota minua. Saatan istua tuntikausia keskellä ei mitään kuunnellen kun metsä kertoo minulle tarinaansa jättäen taakseni kaiken sen mitä ihmisten maailma minulta odottaa lähestulkoon vaatien minua olemaan jatkuvasti netin, kännykän ja uutisten ääressä. Se ei ole minua. Minä olen se yksinäinen kuutamoonkatselija joka kuuntelee luontoa järven edessä laiturilla istuen ja kuiskii metsän kanssa pimeydessä.

Marraskuun, henkien kuukauden, taas kuluessa vajoan ajatuksiini ja mietin elämääni. Tässä elämässä minun ei ole tarvinnut varata ruokaa talveksi, kuivata lihaa tai tilkitä mökkiäni, mutta silti sen tekemisen tarve näin talven lähestyessä valtaa taas mieleni.

Tänään kohtasin parhaan kehun mitä olen saanut pitkään aikaan keneltäkään ulkopuoliselta: Googlen laulaessa törmäsin demi.fi foorumin ketjuun jossa joku totesi ”Älä dissaa Unenkulkijaa, hän tietää mistä puhuu ja on toden totta hyvä tyyppi.”. Koskettava lausahdus kuulla täysin satunnaiselta kulkijalta täysin vahingossa löydettynä joka lämmitti sydäntäni. Kiitokset Mewwies sanoistasi: Pieni lauseesi sai minulle hyvän mielen koko loppupäiväksi. En tiedä pidänkö itseäni niinkään hyvänä tyyppinä mutta on kiva huomata jos joku oikeasti niin ajattelee. Olen aina tottunut olemaan se, joka on yksin koko maailmaa vastaan ja välillä se saa minut tuntemaan oloni tietyllä tavalla yksinäiseksi.

Ulkona on jo täysin pimeätä ja kello on kohta puoli viisi illasta. On aika sytyttää muutama kynttilä myös tänne sisälle ja kuunnella vielä hetki maailmaa.

Samhain 2011

Artikkeli kirjoitettu maanantaina 31. lokakuuta 2011
kuunsirpin valossa

Tänään on Samhain. Vuoden viimeinen päivä ja talven alkamisen juhla.

Kulunut vuosi on ollut sekä pitkä että liian nopea, ja aloitan alkavan vuoden jälleen kerran nöyränä, oppilaana ja opettajana. Elämäni luonnonpolun kulkijana pysähtyi alkuvuodesta kun luonto pysäytti minut suuren kuun loistaessa pimeällä taivaalla keskellä ei mitään, tyhjyydessä, seisoessani järven keskellä jään ympäröimänä vain hiljaisen yötuulen kuiskatessa minulle. Sillä hetkellä puhuin Jumalille ja Jumalattarille ja he puhuivat minulle sekä neuvoivat minut takaisin reitilleni.

Unenkulkija on tehnyt verkkoretkillään täyden ympyrän – Olen kiertänyt sieltä mistä lähdin läpi tuskastumisen populaarikulttuurin esiinvetämille turhuuksille kohti takaisin sitä mitä olen, ja palannut takaisin verkkomaailman juurilleni jota juuri luet — Olet saapunut Unenkulkijan uudistetuille verkkosivuille. Sivun rakenne kuin myös ulkoasu on täysin omaa käsialaani joten kopioiminen on kielletty. Rakentelu on tätä artikkelia kirjoittaessa kesken mutta näin tarpeelliseksi julkaista sen näin Samhain illan alkaessa.

Matka on pitkä, eikä luonnonuskontoja harjoittavan noidan polku ole ikinä valmis, eikä ikinä lopu, vaan jokainen elämän minulle tarjoama askel on aina uusi tilaisuus oppia lisää itsestäni ja maailmasta. Nämä yleisesti melko harvoin päivittyvät verkkosivut tulevat tarjoamaan lyhyen katselmuksen sieluuni niille joita se kiinnostaa. En tarjoa enää yleistä palstaa, en puhu niitä näitä omasta elämästäni tai perheestäni saati sitten tarjoa kommentointipalstaa vaan pidättäydyn siinä mistä olen lähtöisin: Polussani.

Toivotan kaikille kulkijoille ja sivuilleni satunnaisesti sattuville oikein lämpöistä ja turvallista Samhainia. Muistakaa rakkaitanne ja eläkää turvallisesti, ja laittakaa kynttilä ikkunallenne merkiksi tästä päivä ja siitä mitä se teille merkitsee.