Illan hiljalleen kääntyessä yöksi istun sohvallani jalkalampun kellertävän kelmeän valon valaistessa hämärää huonetta. Asunnon lähes äänettömän hiljaisuuden rikkoo ainoastaan kannettavani pieni korkea hurina, ääni, jota normaalin päivän äänimaailmassa ei edes huomaisi. Hengitykseni hitaasti muuttuessa rauhallisemmaksi ja tajuntani yhä vajotessa unien ja hereilläolon välimaastoon palaan ajatuksissani muistelemaan enneunta, jonka näin jo pidempi aika takaperin.
Asia, mistä näin unta jo kauan aikaa sitten, tulee tapahtumaan, tiedän sen, sekä kokemuksesta että myös siitä, millainen uni oli kyseessä. Sitä milloin tai miksi se tapahtuu, en tiedä, mutta tiedän sen tulevan tapahtumaan.
Normaalisti jaan tulevaisuuden tapahtumiin liittyvät tietoni ainoastaan oman piirini kanssa koska se on sekä elämäni opettama, että myös minua viisaamman opettajani neuvoma kanta, mutta tieto tulevasta tapahtumasta häiritsee minua niin paljon ja vaivaa päätäni, että kerron osan siitä, mitä tulee tapahtumaan.
Koska en halua että kertomani itsessään saavat asiat liikkeelle, jätän kertomatta tietyt tapahtuman yksityiskohdat etten vaikuta tapahtumiin tai saa niitä muuttumaan, mutta kerron sen minkä voin.
Lähitulevaisuudessa, ei kovinkaan pitkän ajan päästä, mutta silti tarpeeksi pitkän ajan päästä että kukaan ei osaa sitä heti odottaa, tapahtuu murhenäytelmä käsittääkseni Suomessa. Sen tekijä on pelottavaa ja isohkoa käsiasetta kädessään pitävä kapeakasvoinen mies jolla on tummat, hivenen venäläistyyliset piireet.
Tämä mies ei tunne kovinkaan paljon tunteitaan tai ne eivät näy hänestä ulospäin ja hän vaikuttaa lähestulkoon tunteettomalta, konemaiselta. Tiedän kuitenkin sen, että hän vihaa, syystä jota tiedä en, tiettyjä yhteiskunnan viranomaisia joihin hän kohdistaa vihansa ja kostonsa jostain asiasta mitä häntä kohtaan on tehty väärin.
Tätä miestä kuitenkin osataan odottaa, ja viranomaiset joita kohtaan hän aikoo ja haluaa kohdistaa vihansa ovat tietoisia uhkaavasta vaarasta ja osaavat olla varuillaan. Tämän seurauksena mies kohdistaa vihansa kaikkeen ympärillään ja veri tulee virtaamaan. Koston kohteet unohtuvat ja kohteiksi tulevat ne jotka paikalle sattuvat.
Miehen julmien tekojen seuraukset kantautuvat pitkälle ja niillä on monia vaikutuksia ympärilleen.
Uneni lopuksi päättyi siten, että pakenin mutta silti, vaikka olisin yrittänyt kuinka paeta pitkälle, peityin lopulta luotien aiheuttamaan vereen. Tämä kertoi minulle sen, että vaikka yrittäisin peittää sen mitä tiedän tapahtuvan tulee tapahtuma vaikuttamaan minuun jos ei muuten, niin tieto-tasolla.
Ja ehkä vain, ehkä se olikin vain unta. Haluaisin niin toivoa mutta tiedän että se ei ikävä kyllä ole, sillä erotan unet ja enteet toisistaan ja tämä minkä näin jo useita kuukausia sitten, ei ollut unta.
Ajan kuiskatessa yhä voimakkaammin tunnen jo tapahtuvan lähestyvän ja tiedän etten voi sille mitään, kerroin enteistäni tai en. Toivon ainoastaan, että ne, kenet unessa näin joutuvat tämän asemiehen kohteeksi, eivät kärsi kauan.
Yhden asian kuiskaan vain niille jotka tämän lukevat: Pysykää poissa tieltä, jonka lähellä kasvaa kellertävää peltoa tai pellon tapaista. Ihan vain vaikka varulta.